|
|
|
|
|
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |
| |
| |
| |
| | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|
24.09.2007 Markus Lehtipuu KARJALAA EI OLISI KANNATTANUT PALAUTTAA 1991 Viime aikoina vellonut keskustelu vuosien 1991 ja 1992 Karjalan palautusmahdollisuuksista on ollut äärimmäisen kiinnostavaa ja samalla paljastavaa silloisten ja nykyistenkin poliitikkojen asenteista, rehellisyydestä ja tavoitteista. Sen sijaan ei ole keskustelu siitä, olivatko vuodet 1991 tai 1992 jotenkin otollisempia palautusta ajatellen kuin lähitulevaisuus. Palautus olisi kannattanut myös 1991, jolloin nyt kokonainen Suomi olisi nykyistäkin vauraampi ja ennen kaikkea kokonaan irtautunut nolosta suomettuneisuudesta ja itsepetoksellisuudesta, joka kiusaa suomalaisia edelleenkin. Tie tähän päivään olisi kuitenkin ollut hyvin raskas. Menneisyyttä ei enää voi muuttaa, tulevaisuuteen voi vielä vaikuttaa. Karjala-keskustelussa väitetään, että Karjalaa ei kannattaisi palauttaa, koska siellä asuu ihmisiä tai tiet ja rakennukset ovat huonossa kunnossa. Tällaiset väitteet ovat päätyneet jopa Helsingin Sanomien pääkirjoituksiin. Niistä puuttuu humaanisuuden ohella omakohtainen tieto, sen sijaan asennetta ja ennakkoluuloja riittää muillekin jaettavaksi. Itse tutkin Karjalaa empiirisesti aktiivisimmin vuosina 2000–2005, jolloin kävin kaikissa pakkoluovutetuissa pitäjissä ja jokaisessa nykyään asutussa kylässä. Lyhyt kokonaiskuva on siis mahdollinen. Tämä tieto on äärimmäisen oleellista koko Karjala-keskustelussa. Neuvostoliitto anasti Suomen tunnustettuja ja laillisia alueita jo 1940, ja näiden alueiden tuhot kirjattiin useaan kirjaan jatkosodan aikana. Kaikesta huolimatta suomalaiset jälleenrakensivat lähes koko Karjalan sodan aikana 1941–44. Tämän jälkeen Karjala eristettiin kokonaan yli 10 vuodeksi ja edelleen suurimmalta osaltaan jonnekin vuoden 1989 tienoolle. Neuvostoliiton ominaisuus oli se, että valtio omisti kaiken. Jo talvisodan jälkeen yksipuoluediktatuuri perusti satoja kolhooseja ja sovhooseja Karjalaan. Neuvostoliiton kaatumisen yhteydessä 1991 Karjalan palautuksesta vihjailtiin Suomen suuntaan, Koivisto haikaili Suur-Venäjää ja väheksyi suomalaisten omia ihmisoikeuksia. Mitä sitten tapahtui? Vuonna 1992 oikeastaan kaikki kommunistivallan aikaiset rakenteet olivat edelleen pystyssä. Palautus olisi kaatanut ne suomalaisten syliin. Sadat kolhoosit ja sovhoosit olivat täynnä lehmiä, kylissä oli lapsia, kouluja ja työpaikkoja. Tukikohdat olivat täynnä upseereita, sotilaita ja kalustoa. Teollisuuslaitokset turputtivat savua ja pioneerileirit odottivat lapsia taas kesän koittaessa. Kun siirrytään ajassa 10 vuotta eteenpäin, huomataan, että lähes koko valtionomaisuus on lakannut olemasta. Yksi kerrallaan navetat ovat tyhjenneet, osa vasta viime vuosina. Pioneerileireistä on kymmenet hylätty ja rikottu. Teollisuuslaitoksia on suljettu niin paljon, että esimerkiksi kaikki 450 Suomen aikana rakennettua tehdasta on nyt tyhjillään. Vaikka Karjalassa on edelleen sotilaita, ainakin 16 sotilaallista kohdetta on tyhjennetty. Niiden historiaa ei löydy mistään, joten empiirisen tarkastelun perusteella osa näistä on lakkautettu 1998, osa vasta 2003. Karjalan kylissä on edelleen lapsia, mutta eniten kesäisin. He tulevat enimmäkseen Pietarista. Kouluja on, mutta suuri osa on lakkautettu ja monessa kylässä on enää vanhuksia. Kokonaan hylättyjä kerrostaloja on jo paikoin. Karjalaan on kuitenkin rakennettu paljon vuoden 1992 jälkeen. Näistä rakennuksista ylivoimainen enemmistö on yksityisessä omistuksessa. On pietarilaisten datsoja, yksityisiä kauppoja tai pietarilaisten firmojen haarakonttoreita. Teitä on laitettu kuntoon viime aikoina Impilahdella ja eri puolilla Kannasta. Viipurin ohitustie on valmis. Myös itse Viipuri on hieman kohentunut. Yksityinen omaisuus ei millään tavalla sitoudu valtioon. Suomalaiset omistavat maata ja rakennuksia Viron Saaremaalla, mutta Saaremaa ei silti siirry Suomen valtion alueeksi. Kiinalaiset hallitsevat vähittäiskauppaa Kaakkois-Aasiassa, intialaiset Itä-Afrikassa ja muun muassa korealaiset Kaliforniassa. Silti Thaimaa ei kuulu Kiinalle, Kenia ei siirry Intian osaksi eikä Korea esitä aluevaatimuksia USA:lle. Tästä eteenpäin Karjala on enimmäkseen yksittäisten ihmisten hallussa – pietarilaiset tulevat sinne viikonlopuksi ja firmat myyvät tavaraa. Venäjän Federaatio pitää alueella miehitystä, kuten jokainen valtio pitää hallussaan olevalla alueella. Jos raja siirtyy, silloin siirtyvät myös rajavartiosto, armeija ja miliisi vartioimaan ja hallinnoimaan kulloinkin Venäjän valtion hallussa olevaa aluetta. Venäjä on jo nyt siirtänyt Karjalasta ainakin 16 eri tukikohdan upseerit, sotilaat ja kaluston muualle. Aika on otollinen Karjalan palautusta varten. Entä öljysatamat? Uuraan sataman omistaa Lukoil, joka myös omistaa Suomessa toimivan Teboilin. Kyllä Lukoil saa omistaa öljysataman myös Suomen alueella, jos se on sellaisen itselleen rakentanut. Koiviston sataman omistaa Transneft. Venäjä on pyrkinyt ostamaan öljysatamia muutamasta EU:n alueella olevasta valtiosta. Sellainen ei ole onnistunut. Karjalan palautus toisi yhden ratkaisun Venäjän tarpeisiin: se omistaisi öljysatamia EU:n sisämarkkinoilla.  ^ Takaisin ylös  Lisää artikkeleita kirjoittajalta
Artikkeli-arkisto
|
|
 Lue Karelia Klubi -nettilehden 20 ilmestynyttä numeroa. Liity klubin jäseneksi 10 eur/v. Join Karelia Club 10 eur/y. Karjalan Kuvalehti korvaa Karelia Klubi -tabloidin. Joitakin vanhoja numeroita on vielä saatavana Karelia Klubi Kaupasta.       |
|
